Turun Hylly- ja Trukkitalon työmaalla Raisiossa rakentaminen on edennyt kesän aikana usealla osa-alueella. THTT:n rakennus alkaa olla jo hyvin lopullisessa ulkomuodossaan, vesikattotyöt ovat pitkällä ja samalla työmaan painopiste on siirtymässä yhä enemmän talotekniikkaan ja sisäpuolen työvaiheisiin.
Heinäkuussa toimisto-osan nauhaikkunat ja PVP-elementit saatiin paikoilleen, ja myös portaiden valut etenivät. Vesikatolla työt jatkuivat IV-läpivientien rakenteiden, puutöiden, höyrynsulun sekä villa- ja pohjahuopa-asennusten parissa. Hallin puolella talotekniikan asennukset etenivät samanaikaisesti.

Elokuun aikana vesikaton pohjahuopatyöt valmistuivat ja pintahuopatyöt etenivät. Toimisto-osassa valmistuivat pintavalut, ja myös varaston sokkelit sekä liittopilarit saatiin valmiiksi. Portaiden valut jatkuivat niin ikään. Kattoterassilla vedeneristystöiden jälkeen suoritettiin painekoe, minkä jälkeen lämpöeristeet voitiin asentaa.
Talotekniikan osalta työmaalla on edetty erityisesti ilmanvaihdon parissa. IV-koneet ovat nyt paikoillaan ja IV-konehuoneen lattiapinnoitus on valmistunut. Myös rakennuksen nosto-ovet ovat nyt paikallaan.
Tällä hetkellä työt jatkuvat muun muassa varaston PVP-elementtien, vesikaton pintahuovan, talotekniikan ja julkisivun parissa. Myös lastaussiltojen perustukset sekä varastokatoksen rakentaminen etenevät. Seuraavina vuorossa ovat muun muassa terassin pintavalu, varaston täyttö- ja eristystyöt, hissikuilun maalaus sekä lattioiden hionta.
Elokuussa työmaalla pidettiin lisäksi varasto- ja autokatoksen sijaintikatselmus sekä rakennuksen runkokatselmus.
